Historia

Salon omakotiyhdistys ry on perustettu 27.11.1981 Salon Pientalot ry-nimisenä.
43 vuotta edunvalvontaa tulee täyteen vuonna 2024.

Perustajajäseninä olivat Mauno Vaara, Safia Kavila, Albert Vilenius, Sulo Peltola,
Armas Eloranta, Pentti Laiho, Lauri Lagerbom ja Sampo Saarnioja.

Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin herastuomari Mauno Vaara,
joka sitten hoitikin tuota virkaa ensimmäisen 10-vuotis-kauden eli vuoden 1991
loppuun saakka. Hänen jälkeensä puheenjohtajana on toiminut Jaakko Korpela.
Yhdistystä on luotsannut vuodesta 2020 John Kallonen.

Tonttien vuokrat, katumaksut, vesi-ja jätevesitaksat, kiinteistövero, sähkömarkkina-
laki ja monet muut asiat ovat vuosien varrella saaneet huomiota yhdistyksen toimies-
sa jäsentensä yhdyssiteenä eri intressipiireihin päin. Pidämme yhteyttä myös Salon
kaupungin suuntaan.

Jäsenmaksuksi vuonna 1981 määrriteltiin 15 mk, vuoden 2024 alusta se on 26.50 €